Kammoan
omenan muumiotautista poskea
perunaruttoa
palovammoja
kovaäänistä vitsailua, raatoa ja paljasta luuta
perunaruttoa
palovammoja
kovaäänistä vitsailua, raatoa ja paljasta luuta
tunnetiloja,
sekä muilla että itselläni
Puhjenneen
lasin reunaa, josta lankeavat
sirpaleet
tuhansille jaloille jäätiköiden
sularajat
pakenevat
silmille,
mutta en hahmota niitä noin
kohtiheitettyinä
korkeuseroina
Olisitpa
nähnyt kuinka koneet kiihtyivät
Olisitpa
nähnyt kuinka unohdimme ne päälle
kuin
valaistut lasitornit pimeään
Olisitpa
nähnyt ajan
mielettömän spektaakkelin
mielettömän spektaakkelin
ja
sen hevosvoimien rodeon
Toinen käsi vangitsee toisen rukoukseen, toinen toisen
eikä
kumpikaan aloittanut
Huulet
mutisevat mitä kieli sanelee, Saatana on läsnä rukouksessa, on
paljon
tekoja, jotka toistat, vaikka ne voisi tehdä uudestaan
Mitä
teen ulkona kivestä, kasvustosta, ilmasta?
(kallionkohta, kun ympärillä on rakennettu täyteen)
(kallionkohta, kun ympärillä on rakennettu täyteen)
Miksei varjoni paino jo vedä minua jaloiltani?
(väsynyt, kukkivahampainen hevosenpää)
Mitä hyötyä on avaruudesta, jos en osaa kellua?
(sokealla silmällä pudotetaan painoa mutta lentämisen olisi tarkoitus alkaa itsestään)
Mielenliikkeistä,
jotka hahmottaa kallonsa ympärillä
ei ole suojaksi iskuilta
Ennemmin ne liittyvät ihmisiin ja olentoihin
ei ole suojaksi iskuilta
Ennemmin ne liittyvät ihmisiin ja olentoihin
Ja
siihen mikä syö lihasi ikuisuuden latvoissa ja sylkee henkenä ulos
Jos
valolla on koti, meidät on heitetty ulos sieltä, valon tieltä
Meidän
varjomme kasvavat
illoissa
ja valoissa
Se
mätä, mitä mielissämme, ei ole varjoa
Kuun
vaskitsa on sairas jos taikausko sallii
Unen
kitara soi minkä mielikuvitus sallii (en ole ikinä nähnyt kitaraa
unessa)
Helpointa
on säikyttää linnut puusta, vaikeinta kohdata
kärsimys
toisen kasvoilla
Herättyäni
katsoin
vehnän
epäonnistuvan
pelloilla
Ei
pelkästään sydän lennä harhaan
Ei
pelkästään auringolla ole oikeus
kävellä
ylitsesi
Ei
vihelletä kauhua poikki
Ei
myrkytetä myrkynkeittäjää
Kuka
muisti katsoa viestintuojan suuhun?
On
aivan normaalia, ettet
tunne
kehosi osia omiksesi
Männyissä
tuulee
Etkä,
luonnos, tule koskaan tehdyksi
Haalistun
kuin kasviperäinen maali
lentävän
hollannin kankailla
Olen
viljapeltoa
yhtä paljon
yhtä paljon
kuin
sade merkintöjä ikkunassa
Ei
minusta ole suunnistajaksi
Kuona
ja sydän
Sateenvarjojen
ripset
Olet
viimeinen ripaus
Olet
nainen kuin puu niin vieras ja onton lumoava
Sinusta
ovat lähtöisin pystyt naulakot, joihin
takit
riisutaan
Ajatusteni
matka, mutta milloin
eläimet
tulivat näköpiiriin?
Mitä
merkitsee haluta? Kenen lihaa siinä syödään?
Tulee
vielä päivä kun kaikki
löytävät
takaoven ja pakenevat
elämäänsä
Epäilemättä
myötätunnosta on tuleva elämänmittainen ongelma
Klovni,
joka juoksee teeveenhäiriötä pitkin ja katoaa pimeään valojen
kadotessa, nauraa varjoissamme myötätunnon typeryyttä, kuin jokin
esi-isä, joka pakottaa ongelle ennen aamua, täsmälleen samaan
aikaan, kun taluttaessa sokeita tulemme sokeiksi itse. Valon jälleen
häivähtäessä esiin eläytyvien luomiemme välistä olemme heti,
että palavat pensaat ja pilaamme itseltämme senkin ilon
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti