30.8.14

Ennustuksia vuodelle 2011



I


Olemassaolemattomat asiat tulevat piirittämään meitä, aamunkoitossa, hierarkioiden tiukentuessa.

Lehahtelevaa yhteisöllisyyttä. Arkista yksinäisyyttä.

Katse on seinä, johon kuolemankello iskee päätään. Jumi. Kuin hajoava lato illalla kun aurinko on puhki se jokin poissa. Sarastus pukeutuu käärinliinoihin. Toiveajatuksia, toivomuksia.

Varmuutta elämän perusteista, horoskooppien kaltaista varmuutta, elämän perusteista joista ei tiedetä mitään.

Hitaat kuin muurahaiset. Hitaat muuttamaan mitään, kun aika menee kuhistessa.

Eläimiä ja elämiä...

Elämiä, joilla on ohjat, renkaat ja turvavyöt.

Eläimiä, jotka kulkevat taakse ja sivuun ja eteen, mutta eivät itseensä.

Syöpä leviää kuin juolavehnä tai sähköverkko yli maailman. Pelkoa annostellaan kuin lääkkeitä sellaiselle, joka ei niitä tarvitse.

Tahtoisin katsoa tuota kaikkea kuin tikapuilta. Tahtoisin elää hilpeänä tämän maailman auringon alla.

Tahtoisin muistaa sävelmän, joka sitoi yhteen mieleni ja oksat.

Tahtoisin aikaa ajatella, mutta pelkistä viisareista ei rakenneta kelloa ja lasisilmät sulkeutuvat itsekseen unettomien saduissa.

II


Ihmiset tulevat viettämään vapaa-aikaansa mitä moninaisemmin tavoin. Monet pyrkivät turhamaisuutensa yksinäisillä areenoilla. Monet jonottavat. Kaikessa, aivan kaikessa, on läpijuoksemisen maku. Mitään ei sanota tosissaan ja kaiken suhteen ollaan huumorintajuttomia, joka ilta yritetään nauraa.

On vielä onnellisia poukamia, missä olemattomat hartiat voivat saada osakseen lämpimän valon läikähdyksen tai lohdullisen läimäyksen olalle, mutta seuraavana päivänä... Niin?

Tikittäviä fosforimatoja suljetuilla luomilla, syvällä kehon keskellä, hartiat vavahtavat valveentakaisessa unessa.

Ikkunasta, vuonna 2011, olen näkevä risteyksen keltaisen välkkyvän silmän liikenteen tauottua öisin, ja tiedän, jos kuuntelisin sen alla, voisin kuulla sen koneellisen naksahtelun, aistia vapauden villin pelon.

Lentäviä äänimattoja, kutistettuja päitä ja kehoja. Taivas ei sada mannaa. Asfaltti on maailmankatsomus. Sikiö herättää tunteita äidissään. Sen on oltava sisällä ollakseen elossa ja kaikki syntyvä on oleva heitteillä valtaväylien lomassa.

Auringosta on tullut poliisi. Ilmasta on tullut hyppypatja, jolla pelastetaan palavasta rakennuksesta hyppäävä. Maasta on tullut este. Kuka muistaa vielä puhtaan, vivahteikkaan veden? Kuinka monelle elävä tuli tuo lohdun iltaisin?

Vaikeaa hengitystä

mustia koskettimia kuin porraskäytäviä
pitkin sisätilojen nokturneja, kaikuvia soluja joita eletään,

lehtiluukut kolahtelevat, jakajalla pitkä matka
verhojen jalat laahavat ikkunalautaa Surullista! olemme vapaita,

vapaita uskalluksen verran

Vapaampia kuin voimme ollakaan

III


Katso missä kuljet, teitä kävelee murtunut ihminen. Millä penkillä hän on istunut, sinne on jäänyt hänen selkänsä varjo
Voit tehdä hyvin vähän hänen vuokseen, voisit

ripottaa hänen tielleen ruusun terälehtiä. Jos sinulla olisi ruusu, sinulla ei ole.
Jos sinulla olisi ruusu, olisit onnellinen, etkä huomaisi häntä. Voit tehdä
hänen vuokseen hyvin vähän. Mutta älä ainakaan hyvänen aika häiritse tai lyö

Hänelle ei ole nyt ajatuksen lepoa, mutta hän kävelee ja se on hyvä. Jos hänelle vuodatatkin kyynelen, hänellä on jo omat. Vuodata vaan

Kuun lohikäärme, mutta se on mykkä kuva, eikä huuda
jokin on maalannut sen äkkisyvin kraaterein, jokin on takonut sen meteoriitein
Sillankaiteen pisarassa pintajännite haluaa lentää kuuhun
Katso näitä teitä kävelee murtunut ihminen

Hyvä että kävelee, katso kun haukkoo ilmaa, yrittää juoda armoa,
hän tietää kukaan ei laske hänen surujaan ja siitä tulee pisara karvasta lohtua


Hän ei ehkä ehdi vastata säikähdykseltään
mutta on jälkeenpäin kiitollinen, jos toivotat hyvää iltaa

IV


En ole kertonut teille
lapsista, jotka leikkivät pihalla,
yksi itkee kun tajuaa tappaneensa leppäkertun

En ole kertonut hyviä uutisia,
sillä uutiset joita meille kerrotaan
ovat yleensä huonoja

päivät katoavat kuin vaunut tunneliin
päivät matavat, päivät putoavat käsistä
päivät anelevat lyövät kasvoille
villit päivät, päivät vailla vapautumista, päivät öiden nokassa
kalenterien ristikoissa ja nousevissa auringoissa


--


(Ote julkaisemattomasta kokoelmakäsikirjoituksesta)



2 kommenttia:

Jere Vartiainen kirjoitti...

Hieno. Tykkäsin kovasti.

Joona Ruusuvuori kirjoitti...

Kiitos! Aina on merkityksellistä saada palautetta.