Kuinka hyvin tunnen sen lähteen,
vuolaana virtaavan
Vaikka on yö!
Piilossa se pitää uumentaan
Vaan tiedän missä on sen vuo
Vaikka on yö
En tiedä sen alkulähdettä, ei sitä ole
Tiedän kuinka se pääsee perille
Vaikka on yö
Niin kaunista virtaa, kuin se, ei ole toista
taivaat ja maat, sen vedet juottavat
janoista
Vaikka on yö
Tiedän hyvin, sen syvyyttä ei mitata
luotaamalla
ei kukaan voi nähdä miten syvälle
maa vajoaa virran alla
Sen vuo ei ole koskaan samea, se soljuu
kirkkaana
Siitä, vain siitä yksin, kaikki valot
virtaavat
Vaikka on yö
Sen aallot niin mahtavat, tiedän hyvin
se kastelee valtakunnat, taivaat ja
helvetitkin
Vaikka on yö
Voima,
joka tulee tästä lähteestä,
tiedän hyvin,
se on kaiket
osaava ja kaikkivoipa, se on syvin
Vaikka on
yö
Missä kaksi sen
virtaa kohtaavat, jatkaa
kolmas niitä
vuolaampana
Vaikka on
yö
Sen virran ikuinen lähde piiloutui leipään
joka antaa meille elämän
Vaikka on yö
Vaikka on pimeä, täällä vesi
soittaa olentojamme, eikä tyhjene
Koska on yö
Tämä elävä lähde
Minä näen sen edessäni leipänä
Vaikka on yö
eli Pyhän Ristin Johannes, josta jyväskylän yliopiston sivuston kirjallisuuden tietoikkunassa sanotaan mm. "Kerrotaan, että Johannes hakeutui jopa hautaholveihin mietiskelemään. Siellä hän istui tuntikausia, hautapaasia katsellen. Hänelle runous oli rukoilemista, tapa keskittyä ja lähestyä tyhjyyttä. Runous oli meditointia, jossa pyrittiin 'tyhjentämään sielu'. Kaikki maailmaan liittyvä suljettiin vähitellen pois ajatuksista, niin että vähitellen kaikista mieleen tulevista seikoista luovutaan.
Koska Pyhän Johanneksen runous oli vapautumista tahdosta, hän saattoi väittää, että hän ei itse kirjoittanut runojaan, vaan ne annettiin hänelle. Minuutta tärkeämmäksi nousivat otolliset paikat, joissa runot annetaan. Hautojen lisäksi otollisia paikkoja olivat myös vankilat ja kappelit."
Espanjan runouden kuollut, villi prinssi Federico Garcia Lorca toteaa Pyhän Ristin Johanneksesta "Gongóran muusan ja Garcilason enkelin täytyy luovuttaa voiton laakerit, kun Pyhän Ristin Johanneksen duende kulkee ohi." Lorcan ajattelussa runoilijaa innoittavat henget olivat muusia, enkeleitä tai duendeja, duende oli eräänlainen haltijamainen, tai peikkomainen olento epanjalaisessa mytologiassa... Eli tonttu. On huomattavaa, että Lorca näki Pyhän Ristin Johanneksen siinä määrin runoilijana, että liitti pakanallisen tonttuuden, duenden vaikutuksen alla olemisen, Pyhän Johanneksen kristillismystisiin säkeisiin.
Mystikkorunoilijoista puhuessa tietenkään siinä ei tosin ole välttämättä ristiriitaa, intohimo Jumalaan ei mystikolla ole kirkolliskokouksen määrittämää. Aivan kuten persialaiset henkiset serkkunsa, Rumit ja Hafešit ym. Pyhän Ristin Johannes on lujasti haltioituvaa sorttia - mikä tahansa voi toimia Jumalan signatuurina, joka saa mystikon haltioitumistilaan. Jumala on esimerkiksi tässä runossa vetenä, aivan kuten se oikeastikin on, puhdas vesi, jumalallista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti