Lapsen silmät

Muutama vuosi sitten sain tavallaan lapsen silmät takaisin päähäni.
Minulla oli ollut jo ei-aikuisen silmät, ne joiden kiilussa kirjoitin runojani. Mutta ei voi puhua, että minulla olisi ollut lapsen silmät.
Mutta nyt aloin kuvitella kaikenlaista: nenäliinoja ja roskia heräämään linnuiksi tuulessa, syksynlehtiä liekeiksi, jotka leviäisivät viereisen rakennuksen katolle, ilmeitä autojen puskureilla... Aloin mielessäni herätellä elotonta luontoa liikkeeseen ja elävöittämään jo elollista, aktiivisesti ja kokoajan. Muistin kun sitä noin aktiivisesti tein, että lapsena tein lähinnä samaa.

Olin nimittäin silmät löytääkseni katsonut neuvostoliittolaisia ja itä-eurooppalaisia animaatioita ja löytänyt uuden maailman. Kymmenen minuutin lyhärissä itä-animaatiota tapahtui mielestäni enemmän ja yllättävämpiä ja aidommin kauniita asioita, kuin suurimmassa osassa kahden tunnin elokuvia mitä olin nähnyt. Sekosin animaatioon samalla tavoin, kuin nuorempana olin seonnut runouteen, ja se tulee seuraamaan minua  muodossa tai toisessa koko elämäni, aivan kuin runous.
Oli kuin olisin löytänyt uuden taidesuuntauksen, jossa yhdistyy kaikki mistä pidän, surrealismista ja kuvien magiasta yhteiskunnalliseen kommentaariin, klassisiin tarinoihin, satuihin, fantasiaan, maalaustaiteeseen kokonaisuudessaan... En osannut piirtää, enkä valokuvata, mutta tiesin, että minun on päästävä tekemään animaatioita.

Jossain vaiheessa sitten lainasin kameran ja jalustan, leikkelin kuvakirjoista ja lehdistä kuvia ja aloin yksinkertaisesti liikuttaa niitä kameran alla, kuvat otin automaattiasetuksin.

Aivan alkuaikojeni animaatioissa haistatin pitkät animaattoreiden ajoittain miltei huoneentaulumaiselle säännölle, joka liittyy filmikameran mekaniikkaan ja ihmissilmän huijaamiseen, että täytyy olla vähintään 12 kuvaa sekunnissa. Vaihtelin kuvien pituuksia joskus jopa kolmen kuvan ja joskus enimmillään kymmenen kuvan sekuntivauhdilla. Ja vaikka en halua antaa tätä minään ehdottomana suosituksena, kehotan animoinnista kiinnostunutta lukijaa, jos kärsivällisyyden puute voi mitenkään olla esteenä animoinnille, aloittamaan samoin. Jokaisen kuvan pituuden voi määrittää editorissa ja luoda animaation rytmin ja liikkeen.

Kärsivällisyys kehittyy ajan myötä, mutta alussa se ei voi olla hyvä, eikä sen tarvitse olla niin kovin hyvä, etenkin jos sen harjoittaminen estää kaiken luontevan tekemisen ja inspiraation. Jos aloittaa vasta animoinnin, ei voi olettaa, että saisi kohtaustaan kovinkaan usein rytmittymään oikein kahteentoista kuvaan sekunnissa, eli saisi liikkeen toimimaan kuten haluaa. On hyvä harjoitella ja harjoittaa animaatiosilmää vähemmillä kuvilla ja suurpiirteisemmillä liikkeillä.

Animoimisen aa ja öö ei ole tarkkuus vaan intohimo, joka ennenpitkään synnyttää tarkkuuden. Kuka tahansa voi olla yksi niistä animaattoreista, jotka eivät saa ainoatakaan animaatiota, edes kolmi-minuuttista, valmiiksi, kun kuvaavat loputtomiin samoja testiotoksia.

Tietenkin on monenlaisia tulokulmia, mutta tämänkaltaiseen hahmottamaani, vähitellen tarkentavaan animoinnin oppimisen teoriaan en ole törmännyt, vaikka itselleni se oli ainakin mitä luontevin. Ja se on meidän aikanamme myös mahdollista ajatella noin, toisin kuin silloin, kun animaattoreilla ei ollut tietokoneita ja mentiin filmikameran ehdoilla.

Esittelen näiden puheiden myötä ihka ensimmäinen animaationi, mielestäni se on yhä riemukas, vaikka se on huoneentaulujen vastainen, ja erittäin, siis todella nopeasti tehty. Nimesin animaatioprojektejani jo tuolloin "Runokuva produktioiksi", mikä muuttui myöhemmin muotoon Runokuva projektiot. Tämä ehkä siksi, että minusta on hauska ajatella itseni studioksi. (Älkää painako kuvaa, vaan linkkiä sen yläpuolella, kuva on vain kaunista hämäystä.)

https://vimeo.com/27838656

Nyt olen jatkanut sitten animaatioiden tekemistä näistä horjuvista aluista lähtien, kiertänyt runoanimaatioideni kanssa erinäisissä tapahtumissa, tehnyt kaksi musiikkivideota ja lukuisia animaatioita. Olen toki yhä aloittelija ja uskon, että niin pitkään kun teen yksin, pysyn harrastelijana ja Runokuvissa on kokeellinen maku ja lyhyt muoto.