Muistot
kamppailevat minusta, ne kamppailevat
vailla mieltä ja vilpillisesti
Kuin koirat jostain
tippuneesta, ne
pitää käskeä ulos, päästää
taas sisälle
tai etsiä joistain
tai etsiä joistain
kuraojista
muistot kuin koirat
Niiden pitää
ulvoa kiimansa
ne ovat kummituskoiria
vinkuvat ulkona
kun avaan oven, ei siellä ole ketään
kun avaan oven, ei siellä ole ketään
Ne ovat nälkäisiä
ja syövät kaiken
edestäni
muistot kuin koirat
Ne kaihtavat ironiaa
ja katsovat luottavaisena isäntäänsä, muistelijaa
joka ei ymmärrä minne
ne seuraavat kirsujaan
saati että ymmärtäisin niiden puhetta
Ne sekoittuvat keskenään, loputtomiin
kunnes muistuttavat toisiaan, täyttävät
talot joissa olen asunut, kadunkulmat
joita olen eniten käyttänyt, kusevat
surun ja onnen hetkilleni
ja peittävät ne omalla muistojen tuoksullaan
Kauan aikaa sitten jotain tippui minulta
ja siitä ne kamppailevat yhä, muistot kuin koirat
- vaikka se putosi jo lattianraosta
ja kivenkolosta
käärmeenpesään
ja onkaloon
ja maanalaiseen kuiluun
ja se putoaa yhä, kuin
kivi tai sielu
läpi virheettömän pimeyden
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti