Niin kauan meni
ennenkuin tänään otit askelen
matkataksesi
Niin monesta suusta karkasi
koko
hengityksen
vyyhti
Niin moni esine katosi
aikaan
Tämä kiertomatka kestää vuorokauden
kerrallaan
eikä pysähdy, matkalla voi ostaa
muistoja
– Kulkuneuvojen joustavat
varjot
jollain varjoa
kiinteämällä ja ohimenevällä
kuin katu, joka on
kuitenkin tarpeeksi
käymään todellisuudesta, kun
todellisuus
on mitä on
ja luonnollisuuteen tarvitsee
lisämaksun
Niin monta tuntematonta vuoristoa ja
merta
lentokoneiden ikkunoista
Loputon renkaiden pyörintä
kaukana maanpinnasta
siltojen trapetseilla ja
tuomitsevien saturnusten uumilla
Vasemmalla voitte nähdä tyypillisen
kansanomaisen talon
tyypillisine asukkeineen, tyypillisessä
aamussa, jossa
ihmiset etsivät omaisuuttaan
raunioilta
Yllä katot luhistuvat ja kaikessa on
lian, tomuun upottavien vuosien
haju, viemärit löyhähtelevät aika
ajoin
auringon lämmittämällä alasimella
jota jotkut kutsuvat kodikseen
Niin monta läpinäkyvää ihmistä
aseman lasioviin heijastuneina kuin
aaveet
eikä voi varmuudella sanoa, ketkä
heijastuvat
ketkä ovat lasioven takana, kuka on
ihminen
kuka aave, oliko tarjoilija jolle
aamulla hymyilin todellinen vai näinkö
hänestä pelkän valheen, oli aamu
Mieli ajaa nukahtaessa vossikalla
tunneliin
Unen hevonen hirnuu kuin elokuvissa
Herätessä mieli putkahtaa taas
tunnelista
häikäisevään päivänvaloon
eikä hetkeen saa kohdennettua
katsettaan
kun se jo valuu sanat samenevat pitkin
nilkkoja
Euroopan alisiin viinikellareihin,
joissa asuu vapautemme häntäänsä pureva djinni
ja kirroosin enkeli nauraa tynnyrien
saatossa
Olen heikko näiden satojen tuhansien
litrojen painossa
olen kuin muurahaiskuningatar, joka ei
muni, mutta ei
tee muutakaan
Väsyn katsoessani teidän kanssanne
Tejo-jokea, katseeni
hädintuskin jaksaa vastarannalle ja
hukkuu matkalla
kuin runoilijalla aikanaan, joka väsyi
samaan jokeen
ja sen leveyteen, lukuisin tavoin ja
lukuisissa hahmoissa
– Olen heikko, en erota
aksentteja
toisistaan, en laulajan riemua hänen kivustaan
Portaikot
jatkuvat vaikka avaruuteen, mutta jalkani
eivät jaksa,
olen heikko
Avaruuden rinnalla en ole
pelkästään heikko
vaan voimaton
avaruus voisi
räjäyttää katedraaliset loputtomia
unelmoivat aivoni kuin lamppuöljyn
ja puhaltaa sammuksiin kuin ilta kiiltävän hetken
ennen auringon
laskemista
Avaruus kuin äänetön pallomeri
kuin tyhjä bingohalli, jossa kuitenkin
arvotaan näennäisen sattumanvaraisia numeroita
mutta
Jumala ei huudakaan ”Bingo!” vaan on
tallova väkijoukko, helisevä kulkunen, kalkittu hauta
Vasemmalla voitte nähdä nimettömät
rauniot
joissa toivo vielä tarrautuu
hädissään varpaankyntensä
kuunsirppiin, jonka hetkeä
aiemmin leikkasi irti
Niin monta lähtöä, joissa
häntä jää oven väliin, asunto
tyhjyyden
ja valaistusolosuhteiden armoille,
auringon
kuun ja katulamppujen aikatauluissa
Niin monta askelta
Niin monta tuntematonta kasvoa
joista jokainen on oletettava
yhdeksi kokemukseksi kaikkeudesta
nopeasti ohitettavassa värien, hajujen
ja muotojen
rappeutuneiden karmien ja epäonnisten
sähköjohtojen
asuurien merien, täyteen rakennettujen
asuinalueiden, erämaiden kaaoksessa
Niin monta nähtävyyttä, jotka
sulautuvat
samaksi odotuksen ja kuoleman
sfinksiksi
Niin monta kävelevää varjoa
porttikongeissa
ja kaikuvissa rapuissa
Niin monta suullista tuhkaa
tahrimassa valkeita liinoja
ja harmaita rakkuloita
keuhkojen huokailevassa pimeässä
Niin monta pettymystä
jotka työntää syrjään
kuin tyhjät kuoret
jollain pöydällä
huojumassa epätasaisin
jaloin
olemattoman rajalla
tai jossain muussa
kadunraossa, johon
katoava valo ei enää palaa
maailmaan
Mutta minä olen heinäkuu
minä olen matkaopas, enkä
salli kosmoksen tuhoutua tähän
suuret sanat ovat
halkaisseet suuni
enkä enää välitä jos
olen pelkkä suomu keitossa
minä olen heinäkuu, matkaopas,
haljennut suu tai jakaantuva ameeba
ja johdan teitä kohti
vapautta
kuin sanitariota maailman
laidalla
johdan teitä kuin
silmälasien paino nenällä
johdan teitä kuin kuva
sementtisestä leivästä unessa
johdan teitä oman
tajuntani teitä, sillä yksinpuhuja
joutuu kuvittelemaan
kaikkien muiden ajatukset, väännän teille
kipeän tajuntani rautalangasta
kuvaa, johdan teitä kohti vapautta, vapautumista
kuin Mooses
kuin metropolin sydämessä
huutava automaton
vapaus hunajaa
lihallasi
sykkivät suonien
purot
suuret sanat ovat
halkaisseet suuni kuin meren
kalterit tulevat sulamaan
auringossa
mehiläiskennoiksi ja haihtumaan
lopulta
kokonaan, johdatan teitä kohti
vapautta, joka on kuin sementtinen
leipä unessa
ouijalaudalla pyörivä kolikko,
rulettipöydän
pyörivä moolokinkita
ja me itse olemme hämähäkkilapsen
roikkuva kärpäsmobile
holvin katossa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti