Muistot kuin koirat

 

Muistot 

     kamppailevat minusta, ne kamppailevat

             vailla mieltä ja vilpillisesti

                               Kuin koirat jostain

                                    tippuneesta, ne

                          pitää käskeä ulos, päästää

                      taas sisälle
                                        tai etsiä joistain

                                                         kuraojista

    

muistot kuin koirat

Niiden pitää 

 ulvoa kiimansa

            ne ovat kummituskoiria

          vinkuvat ulkona
   kun avaan oven, ei siellä ole ketään

Ne ovat nälkäisiä

ja syövät kaiken

edestäni

muistot  kuin koirat

Ne kaihtavat ironiaa

    ja katsovat luottavaisena isäntäänsä, muistelijaa

            joka ei ymmärrä minne 

             ne seuraavat kirsujaan

  saati että ymmärtäisin niiden puhetta

Ne sekoittuvat keskenään, loputtomiin

   kunnes muistuttavat toisiaan, täyttävät

      talot joissa olen asunut, kadunkulmat

             joita olen eniten käyttänyt, kusevat

         surun ja onnen hetkilleni

                    ja peittävät ne omalla muistojen tuoksullaan

 

Kauan aikaa sitten jotain tippui minulta

ja siitä ne kamppailevat yhä, muistot kuin koirat

 - vaikka se putosi jo lattianraosta

                         ja kivenkolosta

                      käärmeenpesään

              ja onkaloon

                     ja maanalaiseen kuiluun

                 ja se putoaa yhä, kuin

             kivi tai sielu

läpi virheettömän pimeyden